Belly Bandit on vatsan ympäri sidottava tukivyö, joka on suunniteltu avuksesi, jotta palautuisit synnytyksestä nopeammin.
Jo vuosikausia naiset ovat sitoneet vatsan alueen synnytyksen jälkeen. Sitomisen tarkoitus on vähentää turvotusta ja tukea lihasten ja kudosten palautumista ennalleen. Belly Banditin raskaudenjälkeinen tukivyö tekee vatsan sitomisesta entistä helpompaa ja mukavampaa.
Belly Banditia voi käyttää ympäri vuorokauden, paitsi suihkun ja kylvyn aikana. Belly Banditia suositellaan käytettäväksi vähintään 6-8 viikkoa raskauden jälkeen parhaiden tulosten saavuttamiseksi. Belly Banditin tulee olla tiukasti vartalon ympärillä, kuitenkin niin, että sen käyttö ei mitenkään vaikuta hengittämiseen, verenkiertoon tai kylkiluihin.
Belly Bandit toimii raskauden jälkeen selkätuen tavoin auttamassa alaselän painopisteen keskilinjaisuudessa. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää huomioida tukivyön käytön ohella, että syviä vatsa- ja selkälihaksia tulee myös harjoittaa monipuolisin harjoittein.
Belly Bandit voi ehkäistä myös raskauden jälkeisten raskausarpien syntymistä. Raskausarvet tunnetusti aiheutuvat raskausaikana tapahtuvasta nopeasta kasvusta sekä ihon venymisestä. Myös synnytyksen jälkeinen vatsan roikkuminen voi aiheuttaa vielä lisää arpia. Belly Bandit voi, tukemalla löysää ihoa, vähentää venymistä ja arpien syntymistä vielä raskauden jälkeen.
Belly Banditia suositellaan myös sektiosta toipuville, sillä sen käyttö voi lyhentää leikkauksesta toipumista vähentämällä leikkaushaavasta johtuvaa kipua. Belly Bandit tulee pukea niin, että se peittää leikkaushaavan, jolloin se ei ärsytä haavaa ja pitää sen hyvin ja turvallisesti sidottuna. Sektion jälkeen kysy kuitenkin lääkäriltäsi ensin, milloin voit alkaa käyttämään Belly Banditia.
Voit ottaa Belly Banditin käyttöösi, vaikka et olisikaan synnyttänyt tai olisit synnyttänyt jo aikaa sitten! Belly Bandit voi auttaa selkäoireisiin ja parantamaan ryhtiäsi. Yhdessä terveellisen ruokavalion ja kuntoilun kanssa voit nopeuttaa vyötärönseudun kiinteytymistä. Voit käyttää Belly Banditia myös seuraavissa tapauksissa: selkäkipu, selkäleikkaus, vatsa-alueen leikkaukset. Kysy kuitenkin aina ensin lääkäriltäsi.
Belly Banditin pehmeä ja kevyt koostumus on suunniteltu huolella niin, että voit pitää sitä mukavasti ja huomaamattomasti vaatteiden alla. Kääre ei ärsytä ihoa, eikä siinä ole tuotelappuja tai saumoja. Belly Bandit on valmistettu USA:ssa.
Uusi B.F.F. Bandit "Body Formulated Fit" on entistä yksilöllisemmin säädettävä tukivaate korsetinomaisen muotoilunsa ansiosta. B.F.F. mukautuu hyvin jokaiselle vartalotyypille, sillä siinä on kuusi yksilöllisesti muotoiltua paneelia sekä 5 cm lisää säätövaraa. Tuen voimakkuutta voidaan säätää kahdella eri paneelilla. Näin B.F.F. samanaikaisesti muotoilee vyötäröä, lantiota ja vatsaa luoden luonnollisen, kurvikkaan silhuetin.
B.F.F. Banditin päällinen on ekologista ja pehmeää Promodalia. (60% modal, 40% tencel)
Lisätietoja ja ohjeita Belly Banditin käyttöön voit lukea täältä.
Tuotetta EI SAA käyttää raskauden aikana.
Saatavilla koot: XS, S, M, L ja XL
Katso apua oikean koon löytämiseksi täältä. Autamme mielellämme oikean koon löytämisessä.
Saatavilla koot: XS -LG
Koko |
Vyötärönympärys |
XS |
69 cm - 82cm |
SM |
84 cm - 94 cm |
MED |
97 cm - 110 cm |
LG |
112cm - 127 cm |

|